Page 17 - Plaani nro 3 2020
P. 17

 (yllä) Kansalliskirjaston lukusalissa on 1850-luvulla luettu vain päivänvalossa – vuonna 2015 valmistuneessa peruskorjaukses- sa vaalittiin vuosikymmenien varrella syntyneitä keinovalais- tuksen kerrostumia. Kuva: Sara Leino
(alla vas.) Puurakenteinen Metla-talo Joensuussa sai Vuoden valaistuskohde -palkinnon vuonna 2005. Kuva: Jussi Tiainen
(alla oik.) Espoon kauppakeskus Iso Omenan laajennuksessa toteutettiin laadukas, rauhallinen tilakokemus, jossa kaupal- liset toiminnot pääsevät esiin ja rytmittyvät julkisen palvelun toimijoiden kanssa. Kuva: Mikael Lindén
den toimenkuvaa, työtapoja ja alan yleistä tunnettuutta Suomessa.”
Osana ryhmän toimintaa Forsman vastasi vuonna 2015 julkaistun valaistussuunnittelun tehtäväluettelon (VAL12) kehitys- ja käsikir- joitustyöstä. Julkaisussa valaistussuunnittelun tehtävät määriteltiin Suomessa ensimmäistä kertaa.
”VAL12 on tärkeä paperi. Sen myötä on virallisestikin olemassa va- laistussuunnittelija ja tilaaja voi erikseen tilata valaistussuunnittelua sekä määritellä työhön liittyvät tehtävät.”
Arkkitehdit ja rakennusten omistajat niin julkisella kuin yksityisellä puolella ovat tänään yhä kiinnostuneempia valon mahdollisuuksista tunnelman ja jopa elämysten luojana.
”2000-luvun alussa suunniteltiin ja rakennettiin paljon IT-alan toi- mitiloja ripustetuilla suoraa ja epäsuoraa valoa antavilla loistelamp- puvalaisimilla. Nyt loisteputkilaatikot ovat vaihtuneet ledeihin, jotka ovat vapauttaneet valaisimien muotokielen. Ledien kanssa on jo ehditty kokea erilaisia trendejä valoviivoista valokehiin ja kapeisiin rakenteisiin integroituihin ledioptiikoihin.”
EROON KERTAKÄYTTÖKULTTUURISTA
Ledien tulo valaistusalalle kesti odotettua pidempään.
”2000-luvun alussa alettiin puhua siitä, että ledit ovat pian tulossa. Vielä kymmenen vuoden kuluttua ledejä vasta kokeiltiin yksittäi- sissä projekteissa, kunnes vuoden 2015 paikkeilla ledivalaisimia päästiin käyttämään lähes kaikissa isommissa projekteissa.
Ledien ikävänä sivujuonteena Forsman pitää sitä, että uusi teknolo- gia on tuonut mukanaan myös kertakäyttökulttuuria.
”Laatutuotteisiin verrattuna halpa ledivalaisin saattaa kestää kaksi vuotta. Silti halpa tuote voi koitua tilaajalle elinkaarikustannuksil- taan edullisemmaksi, kun halpis vaihdetaan muutaman vuoden välein uuteen. Toivon hartaasti, että tällaisesta ei-kestävästä kult- tuurista päästään eroon.”
Ledit ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että valaistuksen ohjaus alkaa olla tavanomaista monessa rakennuskohteessa.
”2000-luvun alun toimistokohteissa valaistuksen himmennys asennettiin muutamaan neuvotteluhuoneeseen. Tänään lähes jo- kaisessa oppilaitos-, toimisto- ja sairaalahankkeessa keskustellaan ohjauksen lisäksi dynaamisesta valaistuksesta, jossa valotasojen
ja värilämpötilan säädöllä pyritään lisäämään ihmisten hyvinvoin- tia. Loppupeleissä kustannukset usein ratkaisevat, kuinka laajalti ihmiskeskeistä valaistusta ja siihen vaadittavaa tekniikkaa päästään toteuttamaan.”
TYÖMAILTA SAIRAALAN LEIKKAUSSALEIHIN
Granlundin valaistustiimin suunnittelukohteet ulottuvat rakennus- historiallisista arvokohteista suuriin sairaalakokonaisuuksiin sekä julkisten rakennuttajien toimitiloihin, oppilaitoksiin ja muihin erityis- kohteisiin. Tiimin kädenjälki näkyy myös isojen liiketilojen, liiken- teen terminaalirakennusten ja yritysten toimitilojen valaistuksessa. Julkisivu- ja ulkovalaistussuunnitelmat ovat myös olleet tiimille erityisen mieluisia hankkeita.”Työ isossa toimistossa on kivaa ja
Toimistovalaisinsarja uuden muotokielen optiikalla
Optix
Optix luo visuaalisesti miellyttävän valaistuksen erittäin matalalla kiusahäikäisyllä, jopa UGR<16. Optiikan muotoilu ja tekniikka ovat vertaansa vailla. Omaperäinen ja innovatiivinen neliön muotoinen optiikka mahdollistaa samanaikaisesti korkean valotehokkuuden sekä erinomaisen häikäisyn kont- rolloinnin. Valaisimen käyttömahdollisuudet ovat rajattomat, perinteisestä 600x600 moduulivalais- tuksesta mielikuvituksellisempiin valoramppeihin. Monipuolisen Optix-sarjan täydentävät ylävalolliset versiot, Tunable White 3000-6000K sekä Active- Ahead- ja Casambi-valonohjausjärjestelmillä varus- tetut mallit vastaamaan nykyaikaisen toimistovalais- tuksen vaatimuksia.
www.sylvania.fi p. 09 54212100
           












































































   15   16   17   18   19