Page 11 - Plaani 3 / 2022
P. 11

valoPlaani Koevalaistukset ja valaistuksen malliasen-
nukset – valon äärellä ja tilan ehdoilla
Julkisivujen koevalaistukset ovat hyvä työkalu erilaisten valaistustapojen etsimiseen paikan päällä kokeillen. Sisätiloissa malliasennukset paljastavat hyvinkin isoja eroja samantyyppisten valaisinten välillä. Helsingin päärautatieaseman peruskorjauksessa valaistuskokeiluilla on iso rooli – ne auttavat hahmottamaan valoa tilassa.
Teksti: Marjukka Puolakka Kuvat: Matti Syrjälä ja Riku Pirtilä
 Koevalaistukset ja valaistuksen malliasennukset auttavat kohteen valaistusilmeen etsimisessä ja valon laadun visuaalisessa vertailus- sa. Valaistussuunnittelijalla on vahva rooli siinä, että valaistuskokei- luja päästään tekemään ja tarve niihin pitää tuoda esiin jo hankkeen tarjouskyselyissä.
”Valaistuksen laskentaohjelmien luksit eivät auta tilan visuaalisuu- den hahmottamisessa. Koevalaistukset ja malliasennukset avaavat usein kohteen tilaajan ja loppukäyttäjän silmät sille, mitä valais- tuksella haetaan”, kertoo valaistussuunnittelija Riku Pirtilä Sweco Talotekniikka Oy:stä.
Korjausrakentamishankkeissa julkisivun koevalaistuksia päästään tekemään jo hyvinkin aikaisessa vaiheessa. Sisätiloissa malliasen- nuksia tehdään usein myöhemmin hankkeen edetessä, kun valais- tuslaskelmat on tehty ja halutaan vertailla eri valaisintyyppejä.
”Koevalaistukset tehdään yleensä valaisimien käsimalleilla tai väliaikaiskiinnityksillä. Malliasennuksissa voidaan paneutua myös asennuksen yksityiskohtiin ja asennusjäljen siisteyteen”, sanoo Swecon valaistussuunnittelutiimin pääsuunnittelija Matti Syrjälä.
Koevalaistusten ja malliasennusten rooli on kasvanut selvästi viime vuosina sekä uudis- että korjausrakentamisessa. Erityisen tärkeitä valaistuskokeilut ovat rakennushistoriallisesti merkittävissä kohteissa.
”Katselmuksissa voidaan havainnollistaa esimerkiksi valon värisä- vyä, valaisinmallin ulkonäköä tai sitä, onko valaisimen itsessään tarpeellista näkyä lainkaan. Valon tulee tukea arkkitehtuuria ja tuoda se esiin eheänä ja hahmotettavana”, sanoo Museoviraston intendentti Mikko Mannberg.
(vas.) Päärautatieaseman julkisivuvalaistuksessa on haettu eheää kokonaisuutta, joka ei vie huomiota rakennuksen sisältä näkyvältä valolta.
(oik.) Valaistuksen malliasennukset vaativat huolellista suunnit- telua ja joskus myös nostokalustoa. Helsingin päärautatiease- malla on pidetty useita valaistuskatselmuksia sekä sisä- että ulkotiloissa.
HYVÄT JÄRJESTELYT TAKAAVAT ONNISTUMISEN
Koevalaistuskatselmuksiin osallistuu valaistussuunnittelijoiden lisäksi projektista riippuen pääsuunnittelija, rakennusvalvonnan ja Museoviraston edustaja, tilaaja, käyttäjä sekä usein myös sähkö- suunnittelija ja -urakoitsija.
  11Plaani 3 2022 Valaistus




















































































   9   10   11   12   13