Page 35 - Plaani 3 / 2022
P. 35

valoPlaani Kuopion museo remontoitiin
hybridiallianssilla
Syyskuussa 2020 valmistuneessa Kuopion museon peruskorjaus- ja laajennushankkeessa museo sai rinnalleen lisäosan, joka yhdistää sen ja 1960-luvulla valmistuneen Kuopion kaupunginkirjaston toisiinsa.
Teksti: Matti Valli
 Kuopion museo on vuonna 1907 valmistunut jykevä linnamainen rakennus. Museon muutos- ja laajennussuunnittelusta järjestettiin syksyllä 2016 arkkitehtuurikilpailu, jonka voittajaksi valittiin Arkki- tehdit Davidsson Tarkela Oy:n ehdotus Hila. Kolmen rakennuksen muodostama uusi kokonaisuus on nimetty Tiedon ja tarinoiden -kortteliksi.
Kohteen sähkösuunnittelusta vastannut Granlund Kuopion Timo Oravainen on ylpeä kohteen julkisivuvalaistuksen tyylikkäästä ja vähäeleisestä toteutustavasta.
"Lediheittimet sijoitettiin osittain vesikatolle ja osittain katuvalopyl- väisiin. Museo-osaan alhaalle seinän viereen asennettiin puolestaan matalia ’seinänpesijävalaisimia’, joilla julkisivun alaosa voidaan valaista häikäisemättä", Oravainen sanoo.
Julkisivuvalaistuksen suunnittelussa on tärkeätä estää naapuristoa häiritsevän hajavalon syntyminen. Kuopiossa suunnittelijoiden pai- neita helpotti se, että asutusta on vain museon yhdellä sivulla.
"Paras mahdollinen valaisinkohtainen säätötaso haettiin koevalaistuk- sella yhteistyössä arkkitehdin kanssa. Ensimmäinen näkemys asiaan saatiin kurottajan kaiteeseen kiinnitetyillä heittimillä", Oravainen kuvaa.
DALI-OHJAUKSESSA
Säädettävät DALI-ohjatut heittimet ovat suhteellisen kapeakeilai- sia, ja jotta kapealla keilalla saadaan tasainen valaistuspinta, niin valaisimia on oltava tavallista enemmän.
"Sisätiloissa DALI-ohjauksella ohjataan niin yleis- kuin näyttely- valaistustakin. Ohjaustaululta voidaan valita periaatteessa kolme käyttötilannetta: huoltotilanne, näyttelyvalaistus ja henkilökunta paikalla", Oravainen sanoo.
Sähkösuunnittelijalle suojellun rakennuksen ympäristö näyttäytyy seinä-, lattia-, ja kattopintoina, ylipäätään rakenteina, joihin ei saa mitään upottaa.
"Tästä syystä kaapelireitit ovat pääosin pystysuoria, koska sellais- ten löytäminen oli helpompaa kuin vaakasuorien reittien", Oravai- nen selittää.
KERROSKORKEUS ONGELMANA
Vuonna 1907 valmistuneen rakennuksen kerroskorkeus oli oma haasteensa. Näyttelytiloilta vaaditaan nimittäin avaruutta, eikä tekniikalla voitu syödä tilaa itse toiminnalta.
Myös uuden osan kerroskorkeus oli mukautettava vanhan osan kerroskorkeuteen.
"Näyttelytiloissa kosketinkiskoihin asennetut liikuteltavat valaisimet ovat ratkaisu erilaisiin näyttelytarpeisiin. Kiinteitä valaisimia ole. Pistorasioita sekä yleiskaapelointi- että valokuitupisteitä on niin katoissa kuin lattioissakin samalla tiheydellä", Oravainen kuvaa.
HYBRIDIALLIANSSI TOTEUTUSTAPANA
Urakan toteutusmallia kutsutaan hybridiallianssiksi.
Rakennuttajan edustaja Marko Väätäinen Kuopion Tilapalveluis- ta kertoo, että perinteinen allianssi ja sen hybridiversio eroavat toisistaan siinä, että jälkimmäiseen haetaan RT-kortin mukaisesta
(vas.) Kuopion museossa on esillä Kuopion kulttuurihistorialli- sen museon ja Kuopion luonnontieteellisen museon näyttelyt. Lisäksi rakennuksessa on museokauppa, kahvila sekä vuokrat- tavissa oleva kokoustila, henkilökunnan työtiloja ja kulttuuri- historiallisen museon kuva-arkisto. Kuva: Wille Markkanen
(alla) Kuopion museon laajennus- ja peruskorjaushankkeen onnistunut hybridiallianssi on toiminut päänavaajana muillekin Kuopion yhteistoiminnallisille hankkeille. Kuva: Tuomas Uusheimo
  35Plaani 3 2022 Valaistus











































































   33   34   35   36   37