Page 47 - Plaani 3 / 2022
P. 47

tustunut Markku Varsila ei säästele ylisanojaan kertoessaan uuden hakemiston merkityksestä laitetoimittajalle. ”Ennen myyntimies kiersi toimistolta toiselle kertomassa uusista tuotteista ja päivittämässä esitemateriaalit. Paitsi että se oli kovaa työtä, se oli kallista. Ja jon- kunhan sekin piti maksaa”, Varsila sanoo. ”Hakemisto, joka yhdistää kaikki toimittajat samaan paikkaan, on NSS:ltä briljantti veto.”
Varsilan mukaan kyse ei ole pelkästään vanhojen tuotteiden parem- masta löydettävyydestä, vaan hakemisto tarjoaa dynamiikkaa koko toimialalle. ”Kokonaan uusi yritys tai jopa uusi innovaatio pääsee tätä kautta markkinoille huomattavasti aiempaa helpommin. Hake- miston avulla kaikki ovat ikään kuin samalla viivalla.”
”Erityisesti järjestelmänäkökulma voi avata uusia mahdollisuuksia, mikäli valmistajat osaavat nettisivuillaan ottaa huomioon tämän. Nyt ei vielä ole olemassa mitään reittiä lähteä etsimään kootusti vaikkapa Casambi- tai DALI-yhteensopivia valaisintuotteita. Se voisi jatkossa olla mahdollista parilla klikkauksella, mikäli valais- tuksen ohjausjärjestelmät päivitettäisiin sopivalla tavalla mukaan sähkönimikkeistöön. Hakemisto avaa siis aivan uusia mahdolli- suuksia kehittää sekä tuotehakua että myös tavarantoimittajien omia nettisivuja”, Varsila sanoo.
Hakemisto siis toimii laitetoimittajan automaattisena ja väsymättö- mänä myyntimiehenä. Jokaisen laitetoimittajan on syytä varmistaa, että omat tiedot löytyvät hakemistosta. Kun pääsee mukaan suun- nitelmiin, pääsee suuremmalla todennäköisyydellä myös hankinta- listalle ja kaupantekoon.
EI PELKKÄÄ TEKNIIKKAA
Koska NSS:n uusi hakemisto tarjoaa suoran reitin laitetoimittajan omille sivuille, sen kautta löytyvät paitsi tuotteiden tekniset tiedot, myös kaikki muut parametrit, joita toimittaja haluaa tuoda tuottees- taan esille. Koska palvelu on kaikille avoin, sitä voivat käyttää esi- merkiksi sisustussuunnittelijat, arkkitehdit, urakoitsijat tai vaikkapa isännöitsijät.
”Tämä on kaiken muun lisäksi näyteikkuna suoraan sähkösuunnitteli- jan työpöydälle”, Markku Varsila muistuttaa. ”Eli tätä kautta hakemis- to hyödyttää koko rakennusalaa, kun myös eri alojen suunnittelijoilla on mahdollisuus hyödyntää samaa näyteikkunaa. Parhaimmillaan se voi helpottaa eri alojen suunnittelijoiden yhteistyötä”.
UUDET SUUNNITTELIJAT HYÖTYVÄT ENITEN Toimitusjohtaja Jonne Järvinen Insinööritoimisto Stacon Oy:stä
näkee hakemiston merkityksen erityisesti uusille suunnittelijoille
erittäin tärkeänä. Järvinen on myös NSS:n puheenjohtaja, ja hän on ollut alusta asti mukana pohtimassa hakemiston toimintaa ja ratkaisuja.
”Vanhat konkarit tietävät kyllä, millä tuotteilla ja järjestelmillä koh- teen voi suunnitella. Tosin silloin saattaa jäädä huomaamatta jokin uusi tuote tai ratkaisu. Mutta alalle tullut uusi suunnittelija, jolla ei ole vielä kokemusta, hyötyy hakemistosta valtavasti. Jokaisella valmistajan sivulla on omanlaisensa logiikka, jolla tuotteet löytyvät. NSS:n hakukone auttaa löytämään joka kerran oikeaan paikkaan, ja esimerkiksi vaihtoehtoisten tuotteiden löytäminen muuttuu radikaalisti.”
Myös opiskelijat pääsevät hakemiston kautta perehtymään eri toimittajien järjestelmiin suoraviivaisesti. ”Vaikea tästä on mitään puutteita keksiä”, Järvinen sanoo. ”Ellei sitten sitä, että miksi tätä ei ole tehty jo aiemmin. Tarve on ollut olemassa jo pitkään.”
HYBRIDITYÖN MAHDOLLISUUDET PARANEVAT
Pandemia pakotti myös suunnittelualan siirtymään etätöihin, vaikka osa tuotetiedoista oli vielä fyysisissä mapeissa toimistolla. Pande- mia on väistymässä, mutta etä- ja hybridityöt tulivat jäädäkseen. Siksi viimeistään nyt NSS:n hakemistoa tarvitaan.
Selkämaan Suunnittelu Oy:n toimitusjohtaja Tomi Vähäkangas kertoo, että he ovat jo joutuneet kieltämään toimittajia lähettämästä
suunnitteluPlaani
   47Plaani 3 2022 Valaistus
Kuvat tällä aukeamalla: iStockphoto

















































































   45   46   47   48   49