Page 47 - Plaani nro 3 2020
P. 47

  projektiPlaani
       puhaltimet pyörimässä kaikissa tilanteissa. Koska turvallisuusvaa- timukset ovat vuosien myötä kasvanet tiukemmiksi, myös tunneliin valittavien laitteistojen vaatimustaso on kasvanut.
”Esimerkiksi poistumisteiden opastinjärjestelmät ovat tunnelissa sel- laisessa avainroolissa, että yhdeltäkään valmistajalta ei välttämättä löydy suoraan valmista ratkaisua”, Matti Poutanen sanoo. ”Tam- perelainen Exilight oli opastevalojen toimittaja meillä jo Vuosaaren tunnelissa, joten tunnen heidän tuotteensa pitkältä ajalta. Lahden tunneleihin tarvittiin räätälöityjä ratkaisuja, ja onneksi he olivat valmii- ta tekemään sellaisia. Esimerkiksi lippuopasteet, joiden symboleita voi tarvittaessa muutella, olivat heiltä varsin hyvä konsepti.”
SOKAISTUMINEN TÄYTYY ESTÄÄ
Kun kirkkaasta auringonvalosta ajetaan hämärään tunneliin, silmä mu- kautuu muutokseen vasta viiveellä. Sama tapahtuu myös, kun palataan takaisin valoon, vaikka se muutos onkin silmän kannalta helpompi. Yhtä kaikki, tämä on otettava tunnelin valaistuksessa huomioon.
Matti Poutanen kertoo, että Keski-Euroopassa näkee tunneleita, jois- sa valaistuksen tasoa nostetaan asteittain tunnelin pään lähestyessä.
”Suomessa päädytään harvemmin siihen – riittää, kun valaistus suunnitellaan sellaiseksi, että tehoa on riittävästi”, Poutanen sanoo.
Sen jälkeen hän pyytää kuvaajaa arvioimaan, paljonko Liipolan tunnelin asfaltilla, jossa parhaillaan seisomme, on luxeja. Kameran valotusmittarin mukaan sitä on reilusti, mutta silti kuvaajan arvaus jää reilusti alakanttiin. ”3500 luxia”, paljastaa Poutanen. ”Mutta ei sitä jatkuvasti käytetä näin kovilla tehoilla.”
VALTAKUNNALLISESTI MERKITTÄVÄ HANKE
Kun Liipolan ja Patomäen tunnelit ja niiden liityntäväylät ava-
taan liikenteelle, siirtyy Lahden ja Hollolan keskusta-alueilta pois merkittävä määrä liikennettä. Suorien kustannussäästöjen lisäksi VT12:n uusi linjaus tehostaa maankäyttöä Lahden asemanseudulla ja Hollolan keskustassa ja nostaa asumisviihtyvyyttä niillä alueilla, joiden liikennekuorma kevenee.
Lisäksi tunnelit istuvat maisemaan maansiirtojen ja viherrakentami- sen jälkeen sulavasti. ”Tästä raivattiin pois jalkapallokenttä, kun ra- kentaminen alkoi”, kertoo Matti Poutanen. ”Kun kaikki on valmista, kenttä tulee takaisin. Peli voi jatkua.”
(vas. yllä) Liipolan kilometrin mittaisessa tunnelin katossa on 28 puhallinta, joiden toiminta on varmistettu puolentoista me- gawatin varavoimalalla.
(vas. alla) Cadmaticilla tehty sähkömalli osoittautui toimivaksi ympäristöksi tunnelin suunnittelussa. Kuva: Nodeon Finland Oy
(kesk.) Liipolan tunneli on Suomen ensimmäinen, jossa liiken- teen häiriöhavaintojärjestelmä perustuu tutkiin.
(oik.) Poikkeustilanteessa opastuskyltit ohjaavat ihmiset vierei- seen tunneliin. Caverionin Matti Poutanen on ollut tekemässä tunneleita vuodesta 2005 saakka. Exilight on hänelle tuttu opastinvalojen toimittaja yhtä pitkältä ajalta.
 47Plaani 3 2020 Valaistus


















































































   45   46   47   48   49