Page 20 - Plaani 3 / 2022
P. 20

 ”Häiriövaloselvitys on hyvä työkalu jokaiselle valaistus- ja kau- punkisuunnittelijalle sekä kaikille ulkovalaistuksen kanssa mukana oleville tahoille. Selvitystyö koskee periaatteiden osalta Helsingin lisäksi yhtä hyvin muita paikkakuntia Suomessa ja myös muualla.”
Helsingin ranta-alueiden valaistuksen periaatteet (2020) antaa ohjeita rantojen valaisemiseksi hallittuna ja tasapainoisena kokonai- suutena, joka korostaa Helsingin merellistä luonnetta.
”Ohjeessa on haettu näkökulmaa luontokohteiden pimeäksi jättämi- seen tai valaisemiseen niin, että lopputulos hyödyttää sekä ihmistä että luontoa. Nykyteknologia taipuu tähän hyvin. Esimerkiksi valon värilämpötilalla on vaikutusta eri lajeihin ja mitä lähempänä vesialuei- ta ollaan, sitä lämpimämmän sävyistä valoa pyrimme käyttämään.”
DIGITAALISESTA PAIKKATIEDOSTA KAIKKI HYÖTY IRTI
Helsingin Hermanninrannan uudesta asuinalueesta on tulossa kaupunginosa, jossa haetaan uutta lähestymiskulmaa kaupun- kirakentamisen ja luonnon monimuotoisuuden yhdistämiseksi. Valaistuksessa tämä näkyy entistä määrätietoisempana valaistuk- sen ohjauksena.
”Runsaan lumen aikana valon määrää voidaan pudottaa reippaasti. Myös lintujen pesintä- ja lepakoiden esiintymisaikoina valaistusta himmennetään. Marras-joulukuun räntäkeleillä taas valaistus on kokonaan käytössä ja siinä voi olla mukana myös lisäelementtejä.”
Luontoarvojen huomioiminen vaatii valaistussuunnittelijalta entistä enemmän osaamista ja herkkyyttä kunkin alueen erityispiirteille. Kauppisen mukaan paras lopputulos saadaan monialaisissa suun- nittelutiimeissä, joissa eri alojen asiantuntijat kuuntelevat toisiaan.
Uusien ohjeistusten lisäksi kaupunkiympäristön valaistuksen suun- nittelun työkaluna on tänä päivänä paikkatieto eli eri suunnitteluma- teriaaleista digitaalisille kartoille koottu tieto. Suunnitelmien määrä Helsingin kaupunkiympäristön toimialalla on vuosittain valtava ja esimerkiksi keskusta-alueella on paljon päällekkäisiä suunnitelmia eri teemoista. Valaistus liittyy usein moniin hankkeisiin ja ilman paikkatietoa tiedon hankinta olisi todella työlästä.
”Omista tietokannoistamme löytyy valtava määrä vuosien varrella tehtyä työtä. Tiedon määrä ja saatavuus on aivan tajunnan räjäyttävää. Digi- taaliset kartat kertovat havainnollisesti esimerkiksi ulkovalaistusverkon valaistusluokista, valaistuskalusteiden väreistä, eri alueille suunnitelluista muutoksista ja vaikkapa osallistavan budjetoinnin hankkeista.”
VALOTAIDE TUO ILOA PIMEÄÄN
Yksi Helsingin ulkovalaistuksen tulevista helmistä on Senaatintorin valaistusuudistus, joka valmistuu alkavan syksyn aikana. Valais- tuksen uusiminen on merkittävä panostus Helsingin historiallisesti merkittävimmän aukion ilmeen kohottamiseksi.
”Tunnelma toriaukiolla pimeän aikaan tulee olemaan todella upea. Valaistus tuo hienosti esiin toria rajaavat kauniit arvorakennukset.”
Lähivuosina myös Kaisaniemen puisto kokee mittavan peruskorja- uksen, jossa puiston maisema-arkkitehtuuri palautetaan sille kuu- luvaan loistoonsa. Puiston valaistuksen uusimisessa panostetaan turvallisuuden tunteen lisäämiseen.
Helsingin ydinkeskustan Kampin asemakaavauudistus on alkanut ja hankkeen toteuttaminen tulee olemaan valtava ponnistus, joka näkyy myös valaistussuunnittelijoiden työpöydillä.
20Plaani 3 2022 Valaistus




















































































   18   19   20   21   22