Page 32 - Plaani 4-2020
P. 32

AH-Talotekniikan toiminta perustuu asiakaslähtöiseen suunnitteluun
AH-Talotekniikka Oy on yksi Itä-Suomen suurimmista sähkösuunnitteluyrityksistä. Palvelutarjontaan kuuluvat suunnittelu, hankintapalvelut ja valvonta, energiakonsultointi sekä kuntoarviot ja -tutkimuk- set. Suunnittelu pohjautuu henkilöstön jatkuvaan kouluttautumiseen, ammattitaitoon ja luovuuteen. Asiakkaille halutaan tarjota tekniikaltaan ajanmukaisia, järkeviä ja taloudellisia ratkaisuja.
Teksti: Virpi Kumpulainen
AH-Talotekniikka, viralliselta nimeltään AH Elens Oy, on perustettu vuonna 1996. Tuolloin Heikki Miettinen ja Aulis Kananoja ostivat Jaakko Pöyry -konserniin kuuluneen Rakennus-Ekonon Kuopion toimiston sähköosaston. Toinen merkittävä askel oli Sähköinsinööritoi- misto E. Pitkänen Oy:n osakkeiden ostaminen vuonna 1998. Yritys- kaupan myötä 1973 perustetun, Kuopion vanhimman sähkösuunnit- telutoimiston liiketoiminta ja henkilökunta siirtyivät AH-Talotekniikan palvelukseen.
Samaan aikaan nykyisestä toimitusjohtaja Ilkka Kososesta tuli yrityk- sen kolmas omistaja. Vuonna 2013 Miettinen ja Kananoja myivät omat osuutensa yrityksestä Jukka Muonalle ja Pekka Aholle.
Sähkö- ja tietojärjestelmäsuunnittelua päätoimialanaan tekevän yrityk- sen palveluksessa on 18 työntekijää. Toimitilat sijaitsevat Kuopiossa ja Haapajärvellä. Pääosa toimeksiannoista keskittyy Itä-Suomen alueelle. Viime vuonna liikevaihto oli 1,23 miljoonaa.
 32Plaani 4 2020 Sähkösuunnittelu




























































































   30   31   32   33   34