Page 16 - Plaani_1_2020
P. 16

  Viron parhaan BIM-pro- jektin palkinto on kolmena vuonna peräkkäin mennyt Melior Projektille. Dmitri Gridinin alla laatikoissa on T1:n sähkösuunnitelmat paperille tulostettuna. Kuva Melior Projekt
(oik) Tallinnan uusi oikeus- talo valmistui tiukassa aikataulussa. Silver Aderin mukaan budjetissa ja aikataulussa pysyminen olisi ollut äärimmäisen haasteellista ilman BIM- mallinnusta.
Kuva Maris Tomba
Merko Ehitus Eesti on Viron suurin rakennusliike, ja emoyhtiö Mer- ko koko Baltian suurin, joten sen suunnittelupäätöksillä on laajat heijastusvaikutukset.
T1 MALL OF TALLINN – ISOMPI KUIN TRIPLA
Viime syksynä Pasilaan valmistunut Tripla julistautui avautuessaan Pohjoismaiden suurimmaksi kauppakeskukseksi. Kauppakeskuksen kokoa voi mitata monella eri tavalla, mutta ainakin kokonaispinta-alalla mitattuna marraskuussa 2018 avattu Tallinnan T1 on suurempi kuin mikään sen suomalaisista kilpailijoista, 130 000 m2. Sen erikoispiirtee- nä on kauppakeskuksen katolla sijaitseva huvipuisto maailmanpyöri- neen. Kauppakeskuksen rakensi Merko Ehitus, ja sen toteutuksessa käytettiin BIM-mallinnusta kaikkeen mahdolliseen, myös määrälasken- taan, tilausten hallintaan ja jopa töiden suunnitteluun.
”Me olemme kehittäneet oman BIM-prosessin, joka sujuvoittaa yhteistyötä suunnitteluosapuolten välillä. Käytämme tietomallia myös kommunikointialustana, ja jaamme kokemukset asiakkaiden kanssa. Osa asiakkaista osaa jo vaatia meiltä mallinnusta, vaikka vielä on niitäkin, joita kiinnostaa vain nähdä rakennus valmiina, menetelmistä riippumatta”, Alan Väli toteaa.
SÄHKÖSUUNNITTELU RIKKOI ENNÄTYKSIÄ
T1:n sähkösuunnittelijoiden määrästä on kantautunut Suomeen asti
hurjia tietoja. Suunnittelusta vastannut Melior Projekt on pienehkö yritys, joten kuinka se selviytyi valtavasta urakastaan?
”Välillä oli kiire”, myöntää projektipäällikkö Dmitri Gridin. ”Piti laittaa toinen suunnittelija töihin.”
No niin, tässä kohdassa Gridin vitsailee, mutta yhtä paljon häntä naurattaa toimittajan arvio kymmenen hengen projektista.
”Eihän meillä ole kuin neljä suunnittelijaa talossa”, Gridin tunnustaa.
Hänen mukaansa pieni tiimi selvisi isosta projektista ainoastaan kokemuksen ansiosta, ja siksi että käytössä oli työkalu, joka mah- dollisti tämän kokemuksen täysimääräisen hyödyntämisen.
”CADS Electricin suunnittelutietokanta, josta löytyvät vanhojen pro- jektien tiedot, tuotemallit ja esimerkiksi käytetyt moduulit, oli meille aivan korvaamaton”, Gridin kertoo.
NSINÖÖRIEN TYÖKALU INSINÖÖREILLE
Dmitri Gridin ylistää pyytämättä käyttämänsä työkalun ominaisuuksia.
”CADS Electric on meille uskomattoman hyvä työkalu. Insinöörit ovat tehneet sen insinööreille, ja se näkyy. Ohjelman asetuksia ja esimerkiksi käyttöliittymää pystyy räätälöimään juuri sellaiseksi,
16Plaani 1 2020 Rakennuttaminen
















































































   14   15   16   17   18